29.7.2013

Aglityn maajoukkuekarsinnat kilpailtiin Seinäjoella 20.-21.7.2013. Mukana oli yhteensä 8 HSKH:n koirakkoa. Rankan kaksipäiväisen karsinnan finaalipäivälle tiensä kisasivat bichonfrise Säde ja Riikka Lavonen sekä mudi Pantse ja Taneli Ikäheimo.

Pantse ja Taneli nappasivat upeilla ratasuorituksilla koko medikilpailun voiton pistein 151,4. He lunastivat näin paikkansa vuoden 2013 agilityn maajoukkueessa.

HSKH:n maajoukkueputki sai näin hienon jatkon. Vuosi 2013 on jo kolmas vuosi peräkkäin, kun HSKH:lla on edustaja agilitymaajoukkueessa (2011 Pantse ja Taneli Ikäheimo, 2012 Sera ja Sanna Lehtonen, 2013 Pantse ja Taneli Ikäheimo).

Suomi ei lähetä tänä vuonna edustusjoukkuetta vuoden MM-kilpailuihin Etelä-Afrikkaan. Maajoukkueeseen valitut Taneli ja Pantse edustavat Suomea Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa 10.-11.8.2013 Ruotsissa.

Säde ja Riikka sijoittuivat mineissä hienosti sijalle 26./116 koirakosta yhteensä 31,2 pisteellä.

Lue lisää agilityn maajoukkuekarsinnjoista vuonna 2013 kilpailujen virallisilta sivuilta

HSKH:laiset karsinnoissa

HSKH:n 3-luokassa kisaavista koirakoista yhteensä 12 saavutti agilityn MM-karsintoihin vaadittavat tulokset. Näistä koirakoista kahdeksan osallistui Seinäjoella 20.-21.7.2013 pidettyihin maajoukkueen karsintakilpailuihin. 

Minit
Bichonfrise Säde ja Riikka Lavonen
x-rotuinen Perro ja Sanna Paasivirta
Kääpiövillakoira Sasha ja Laura Ölander
Lisäksi tulosvaatimukset täytti parson Mimmi ja Lauri Närhi

Medit
Shetlanninlammaskoira Tico ja Anne Kunnas
Kooikerhondje Veiko ja Henrika Pelkone
Mudi Pantse ja Taneli Ikäheimo
Kooikerhondje Lily ja Satu Siltanen
Lisäksi tulosvaatimukset täyttivät espanjanvesikoirat Saaga ja Sera & Sanna Lehtonen

Maksit
Australianpaimenkoira Telkkä ja Sari Kariluoto
Lisäksi tulosvaatimukset täytti mudi Paavo ja Sari Siitonen