29.6.2015

Agilityn maajoukkuekarsinnat järjestettiin Jyväskylässä 27.-28.6.2015. Karsinnoissa valittiin 10 parasta koirakkoa jokaisesta säkäluokasta PM-kilpailuihin sekä 4 parasta koirakkoa jokaisesta säkäluokasta MM-kilpailuihin. Lisäksi PM-kilpailuihin imettiin 5 varakoirakkoa/säkäluokka.

Viikonlopun aikana urakoitiin 5 kisarataa, joista 2 oli hyppyratoja 3 agilityratoja. Kisaajat karsivat lauantaina pääsystä sunnuntain radoille keräämällä pisteitä.

Kisaan starttasi 18 HSKH-koirakkkoa. Sunnuntana radoilla nähtiin 7 HSKH-koirakkoa. Katso HSKH:n karsinnoissa startanneet koirakot täältä. 

Tällä kertaa HSKH:laiset eivät kisanneet itseään maajoukkueeseen. Kuitenkin PM-kisoissa nähdään HSKH-väriä kun Vviime vuoden PM-mestarina Taneli Ikäheimo ja mudi Pantse lähtevät puolustamaan mestaruuttaan.

Sunnuntain kisaajat

Minit

Milja Tamminen ja sheltti Sara, lopputuloksissa sija 19, pisteitä 42,20.
Milja ja Sara nappasivat pisteitä radalta 1 sijoituksella 7 ja rdalta 3 sijoituksella 10.

Medit

Taneli Ikäheimo ja mudi Pantse, lopputuloksissa sija 15, pisteitä 50,70.
Taneli ja Pantse nappasivat pisteitä radoilta 1 sijoitus 20, 3 sijoitus 5 ja 4 sijoitus 7.

Sanna Lehtonen ja espanjanvesikoira Tinka, lopputuloksissa sija 16, pisteitä 50,00. 
Sanna ja Tinka nappasivat radan 1 voitolla 50 pistettä.

Jonna Kannisto ja sheltti Nana, lopputuloksissa sija 21, pisteitä 41,70.
Jonna ja Nana nappasivat pisteentä radalta 2 sijoituksella 6.

Satu Tuomela ja sheltti Java, lopputuloksissa sija 31, pisteitä 27,40.

Satu ja Java nappasivat pisteet radalta 2 sijoituksella 11.

Virve Kallio ja espanjanvesikoira Boogie, lopputuloksissa jaettu sija 44, pisteitä 12,50.
Virve ja Boogien nappasivat pisteet radalta 1 sijoituksella 27.

Maksit

Unnu Vaara ja kelpie Nuuk, lopputuloksissa sija 23, pisteitä 39,40.
Unnu ja Nuuku nappasivat pisteet radalta 1 sijoituksella 8.

Katso kaikki agilityn maajokkuekkarsintakilpailujnen tulokset täältä.