HSKH:n hallitus on vahvistanut arvokisa- ja tehoryhmävalintatyöryhmän ehdotuksen TOKO-Tehiksen kokoonpanoksi kaudelle 2013-2014.

Valinta perustui kolmeen osa-alueeseen:

1. Testitilaisuus 31.7. klo. 18 TAI aiempi arvokisa-edustus seurassa (paino 1/3)
2. Tulokset ja tavoitteet (paino 1/3)
3. Seura-aktiivisuus (paino 1/3)

1. Näyttötilaisuus järjestettiin keskiviikkona 31.7.2012 Ojangon koiraurheilukeskuksessa.
Tilaisuuden toteutuksesta vastasi valintaraati. Valintatilaisuudessa arvioitiin koirakon kokonaispotentiaali lajissa menestymiseen. Osallistuvat koirakot saivat n. kaksi viikkoa ennen testitilasuutta tiedon tilaisuudessa suoritettavista liikkeistä. Aiemmin HSKH:ta arvokilpailujoukkueissa edustaneet koirakot saivat myös osallistua testitilaisuuteen mutta heidän osaltaan voitiin näyttönä käyttää myös aiempaa arvokisaedustusta.

2. Kilpailu-uransa aloittaneilta koirakoilta vapaamuotoinen selvitys koiran koehistoriasta ja mahdollisista ongelmista suorituksissa ja/tai koeuran aikana (sairaudet tms. muut pitkät tauot).Näin raadilla oli käytettävissään muutakin kuin pelkät koepisteet. Myös koirakon tavoitteet, motivaatio, mahdollisuudet sitoutua treenaamiseen sekä ryhmätyöskentelyhalukkuus olivat valintakriteerinä.

3. Seura-aktiivisuus, kuten toimiminen yhdistyksen hallituksessa, jaosten vastuutehtävissä, työryhmissä, toimikunnissa tai koulutusohjaajana, sekä kisatyöskentely otettiin huomioon tehoryhmävalintoja tehtäessä.

Kukaan valintaraadin jäsenistä ei osallistunut itsensä tai perheenjäsenensä arviointiin.

Jokainen antoi pisteensä toisistaan riippumatta, ja annetuista pisteistä laskettiin keskiarvo (suluissa).
Valintaraati oli yksimielinen valituista koirakoista. Maksimipistemäärä oli 15 ja jokaisesta kategoriasta sai maksimissaan viisi pistettä. Tehoryhmään pääsi 8,5:llä pisteellä.

TOKO-Tehoryhmä kaudella 2013-2014:

Huipputehis
Tiina Hyvärinen & auskel Villi
Mari Jokinen & cocspa Felix
Tiina Karhula & borcol Miilu
Carita Kuparinen & borcol Hurja
Mirjami Mattila & belpam Kengu
Sanna Rautio & borcol Hups

Varakoirakko: Nina Hanikka & borcol Liina

Haastajatehis
Kati Erholtz & pyrpap Vissa
Charlotte Jaakola & auskel Koodi
Marko Kivihalme & borcol Jay
Merja Kärkkäinen & auspai Ruu
Sanna Tiilikainen & borcol Hilda
Hanne Virtanen & auspai Ripa

Varakoirakko: Elina Suoranta & käävil Nelli

Valintatyöryhmään kuuluivat: Charlotte Jaakola, Mirjami Mattila & Sanna Rautio