Vappu Alatalon hyppyviikonloppu 2.-3.7.2011

Haluatko koirasi etenevän radalla vauhdikkaammin ja tehokkaammin? Toivoisitko koirasi oppivan varman, tehokkaan ja fyysisesti turvallisen tavan suorittaa hyppyesteitä? Onko koirallasi ongelmia hyppyesteiden suorittamisessa? Vapun koulutus perustuu Susan Salon kehittämiin menetelmiin, joita hän on opiskellut Susanin johdolla USA:ssa 2005-2007.

Koulutukseen otetaan 15 koirakkoa, jotka osallistuvat koulutukseen 5 koirakon ryhmissä molempina päivinä.

Ensisijaisesti HSKH:n jäsenille. Voit ilmoittautua joko hyppäämisen peruskurssille tai hyppytekniikan jatkokurssille.

Koulutuspäivän kesto 9–17 (voit tulla paikalle myös vain oman ryhmäsi ajaksi)

Koulutusviikonlopun hinta 65€, kuunteluoppilas 15€/päivä

Kurssin sisältö:

Hyppäämisen perustaidot

Kaikille hyppäämisen oikeaa tekniikkaa tarvitseville terveille koirille. Koirasi saa opetella hyppäämistä valvotuissa olosuhteissa+ opit käyttämään tekniikkaharjoitteita oikein myös kotitreeneissäsi.

päivä 1: perushyppytekniikka

päivä 2: etäisyyden arviointi

Myös penturyhmä voidaan ottaa (min ikä 4kk), jos tulee riittävästi ilmoittautuneita.

Hyppytekniikan jatkokurssi:

Peruskurssin jo aiemmin suorittaneille.

Koirasi selviää yhä monimutkaisemmista hyppykuvioista itsenäisesti ja ylläpitää hyvän tekniikan myös vauhdin kasvaessa ja ohjauksen alaisena. Saat hyviä variaatioita treeneihin.

Sitovat ilmoittautumiset 10.5. alkaen osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 


Menneet agilitytapahtumat

Elina Jänesniemi tulee kouluttamaan HSKH:lle agilitya 28.–29.5.2011

Ensisijaisesti koulutuspaikat tarjotaan niille koirakoille, jotka osallistuvat molempina päivinä koulutukseen. Ilmoittautumiset ovat sitovia.
Mikäli et pääse koulutukseen, eikä ketään ole jonossa tilallesi, niin olet velvollinen hankkimaan itsellesi sijaisen.

Koulutuspäivä jaetaan siten, että ryhmät 1 ja 2 saapuvat paikalle klo 10 rakentamaan rataa ja tutustumaan siihen yhdessä. Ryhmissä on aina 4 koirakkoa kerrallaan. Ryhmät 3 ja 4 aloittavat rataantutustumisen klo 14:45.

10.00-10.30 radanrakennus
10.30-11.15 rataantutustuminen ryhmälle 1 ja 2
11.15-12.45 ryhmä 1
12.45-14.15 ryhmä 2

14.15-14.45 tauko

14.45-15.30 tutustuminen ryhmille 3 ja 4
15.30-17.00 ryhmä 3
17.00-18.30 ryhmä 4

Koulutuksen hinta on koko viikonlopulta 75e/koirakko. Maksun eräpäivä on 20.5.2011.

Mikäli ylimääräisiä paikkoja jää, niin voidaan tarjota yksittäisiä ryhmäpaikkoja ilman vaatimusta osallistua molempina päivinä koulutukseen. Kuunteluoppilasmahdollisuudesta tiedotamme myöhemmin.

Ilmoittaudu seuraavin tiedoin:
Otsikoi sähköpostiviesti "Elina Jänesniemen koulutusilmoittautuminen"

Nimi:
Osoite:
Puhelin:
Sähköposti:

Koiran nimi:
Koiran rotu:
Kokoluokka:
Tasoluokka:

Lähetä ilmoittautuminen osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Koulutukseen mukaan päässeille tulee paluupostissa maksutiedot. Ole nopea!

Agilityn talvikauden harjoitukset 2010-2011

Seura on vuokrannut talvikaudeksi 2010–2011 sisäharjoitustilaa Border Agility Teamilta (BAT) Keravalla sijaitsevasta sisähallista. Lue lisää.

HSKH:n tehoryhmä kaudelle 2010-2011 valittu

HSKH:n hallitus on päättänyt valita kauden 2010–2011 tehoryhmään 12 varsinaista ja 5 varakoirakkoa. Lue lisää.

Agilityleiri 2010

HSKH järjesti seuran jäsenille agilityleirin Järvenpään matkailukeskuksessa 6.–8.8.2010.

Koulutusohjaajakurssi 3.-4.10. ja 21.-22.11.2009

  • Kouluttaja: Mia Laamanen
  • Paikka: Rajakylän koulu ja Ojanko

Tehotreeniryhmä kaudelle 2009-2010 valittu

28.6.2009 Agilityn haasteottelu Järvenpäässä

  • HSKH vei voiton perinteikkäässä haasteottelussa

Agilityn SM-kisat Torniossa

8.-10.8.2008 HSKH:n agilityleiri Järvenpäässä

28.6.2008 Uudenmaan agilityseurojen haasteottelussa Järvenpäässä HSKH:n joukkueelle voitto!

14.-15.6.2008 SM-kisat Varkaudessa

HSKH:n tehotreeniryhmä kaudelle 2007-2008 valittu marraskuussa 2007

7.10.2007 Helsingin kennelpiirin piirinmestaruuskisat

3.-5.8.2007 Agilityleiri Järvenpään matkailukeskuksessa

30.6.2007 HSKH osallistui JAU:n järjestämään haasteotteluun Uudenmaan seuroille, tuloksena toinen sija!

16.-17.6.2007 Agilityn SM-kisat Ylöjärvellä

4.-6.8.2006 Agilityleiri Vaherman Kurssikeskuksessa